#18 Ehjät luut

Tätini päätyi pyöräillessään törmäämään pakettiauton kanssa. Siinä vaiheessa, kun pyöräilykypärä lentää pieninä kappaleina ilmassa, ei ole mitään merkitystä sillä, kenen syy onnettomuus oli. Siitä tilanteesta alkaa erilainen elämä, kummallekin osapuolelle. Tädilleni se alkoi teho-osaston kautta.

Useampikin autoilija vaikuttaa pelaavansa liikenteessä oman elämänsä autopeliä. Toiset rällättävät menemään lapsekkaalla Mariokartilla, toisilla on meneillään joku päheämpi autopeli. Se, mikä pitäisi kuitenkin muistaa todellisuudesta on, että kun tapahtuu törmäys, uhri ei useinkaan vain puistele supersankariviittaansa maantien tomusta puhtaaksi ja kerää luitaan onnettomuuspaikalta salamannopeasti. Paikalle tarvitaan mahdollisesti ambulanssi henkilökuntineen, pelastuslaitokselta auto tai useampi, poliiseja kaksikin kappaletta. Ja ne luut korjataan lähimmän tai yliopistollisen sairaalan leikkaussalissa kirurgin toimesta. Peliä ei saakaan aloitettua alusta uudelleen paremmalla taidolla tai onnella.

Oli herättävää lukea kuukausi sitten tädin onnettomuudesta tuore lehtijuttu. Se tavallinen pieni. Onnettomuus siellä ja siellä, polkupyöräilijä kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Niin. Sillä reissulla hän on edelleen. Ehjät ja toimivat luut eivät aina ole helppo luksus järjestää edes parhaimpien lääkärien toimesta parhaimmissa sairaaloissa. Leikkaukset seuraavat toisiaan. Eikä käy kateeksi törmännyttä autoilijaakaan. Elämä muuttui molemmilla osapuolilla. Muutaman kymmenen sanan takana on asioita, jotka vaikuttavat loppuelämän ajan niihin, joita sanat koskevat. Ja kyllä. Hengen pelasti pyöräilykypärä. Se ei ole vain höntti asuste ja vaiva, joka litistää hiukset rumiksi. Tädin kanssa pohdimme, että itse asiassa hiukset olisivat nyt kyllä tosi rumasti, jos ei olisi tullut laitettua sitä kypärää lähtiessä pään suojaksi.

Joka arkiaamu ajan autolla naapurikaupunkiin töihin suomalaisittain suhteellisen isoa, ohituskaistaista tietä pitkin. Onneksi matka ei ole pitkä. Sellaista taistelua elämästä ja kuolemasta matka välillä sisältää. Oman elämänsä pelaajat ovat heränneet tirheinä aamuruuhkaan. Pienimmistä autoista pitää päästä ohi, vaikka ne kulkisivat ihan täysin muun liikenteen mukana. Mieluummin pitää kiilata pikkuauton eteen vaarallisesti pahimmillaan metrin varovälillä kuin jäädä sen taakse. Kamalan huono itsetunto niillä kuskeilla. Mitä isompi auto on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä on kiilattava pienen auton eteen, liian lähelle, myös sateella ja räntäkelillä. Ja vaikka taakse mahtuisi vaikka sata autoa. Tiedän, koska ajan itse useimmiten perheemme pienemmällä autolla. Isot jyrää pienet on tässä ilmeisesti haluttu opetus minulle? Isoilla autoilla ajavat ihmiset ovat tärkeämpiä ja parempia on toinen naurettavan hölmö opetus? Jos saan kohteliaasti pyytää, niin älä uhkaa henkeäni työmatkalla, kiitos. Ymmärrän, että sinulla on oman elämäsi pikku egoautopeli meneillään, sellainen, jossa autot kisaavat autoja vastaan ja ihmisen arvo on kiinni auton koosta. Mutta voit närhen munia pienelle autolle näyttäessäsi ja vaarallisesti kiilatessasi tappaa sen auton sisällä istuvan ihan oikean, hengittävän ihmisen, joka on jonkun äiti, puoliso, tytär, ystävä ja valtavan teinijoukon ope. Oletko miettinyt asiaa siltä kannalta? Miltähän sinusta sitten tuntuu, jos soppa syntyy? Ja omaksi parhaaksesi alapa harjoitella sitä totuutta, että ihmisen arvo ei ole auton koosta kiinni. Ei sinunkaan.

Tietyt automerkit ovat havaintojeni mukaan todennäköisimmin niitä, jotka ajavat suurinpiirtein tuplanopeudella liikennemerkin lukemaan nähden. Usein kyseessä on maasturi. On lähdetty ilmeisesti maaseudulta pientä kärrypolkua kotipihasta. Kanat, lehmät ja pari ulkokissaa ovat väistäneet vastahakoisesti lähtijää. Puoliso on laittanut eväät mukaan, matka on niin pitkä. Myöhemmin metsätaipaleella hiljaisen tien yli on astellut susi. Ymmärtäähän sen, että kun sitten pääsee oikein kaksikaistaiselle asvalttitielle niin kyllähän siinä on vapaa ja voimakas olo. Vähän kuin Saksassa ajelisi. Melko pienenkin kaupungin valot näköjään tekevät huumaavat tepposensa, kun lähtee aamulla sieltä kärrypolun päästä. Mutta sen verran toppuuttele, ettet aja kolaria.

Kolmas aamuruuhkassa riskejä ottava ihmisryhmänsä on se, joka on lyönyt kaikki rahansa tiskiin ja ostanut egon kohotuksen toiveissa maineikkaan merkkisen, mutta jälkikäteen huomaten todella epämukavan auton. Poloisia nolottaa. Pitää ajaa niin lujaa kuin suinkin uskaltaa, jotta pääsee istumaan pehmeämmälle penkille jonnekin ja ulos siitä kauheasta autosta. Kiire on suhata määränpäähän myös siksi, etteivät tutut vain huomaa, kuka siellä autossa on kuskina. Rahatkaan eivät lopulta riittäneet siihen autoon, jossa vilkut toimivat, koska pelkkä merkki konepellin nokalla maksoi niin paljon. Tehdään me hyvän ja toimivan auton ostaneet siis yhdessä sopuisasti tilaa noille väärän auton ostaneille häpeilijöille aamuruuhkassa. Meidän harteillahan se liikenneturvallisuus on siinä tilanteessa, kun jonkun maine on vaarassa. Kyllä ne seuraavalla kerralla osaavat jo ostaa auton, jolla kehtaavat ajaa kuten muutkin.

Ja pyöräilijät ja kävelijät sitten. On uskomatonta mutta totta, että vaikka ulkona olisi aika valoisaa, autosta käsin maisema näyttää vähintään puoli tuntia pimeämmältä. Jos sinun elämän peliisi kuuluu lenkillä tai pyöräillessä leikkiä autojen eteen heittäytyvää universumin valloittajaa, jolla on ainoana valona kuvitteellinen valomiekka mustan kaavun alla, kipaisepa takaisin hakemaan edes heijastin. Usko vaan, että myös oman elämänsä supersankareiden luut korjaa kirurgi. Ja käytä heijastimia, valoja ja sitä pyöräilykypärää. Kun pyöräilet. Älä muulloin, vaikka se hyvä turva onkin. Voi mennä maine :)


Tahallisen törttöilyn lisäksi valitettavasti vahinkoja sattuu varovaisimmillekin. Muistetaan keskittyä jokainen tekemään parhaamme liikenteessä! 

Jaksamista ja tsemppiä tädilleni paranemiseen!






Kommentit