#14 Työmotivaatio

Niin se kesä loppui ja työt alkoivat. Onneksi on työpaikka. Onneksi on koulutusta vastaavaa työtä. Mutta miten yleistä onkaan, että loman jälkeen miettii, mitä muuta elämässään voisi tehdä kuin juuri tätä työtä. Työtehtävät kun eivät aina tunnu niin mieluisilta.

Ihminen on onnellinen, jos hän saa tehdä jotain, mihin hän on itse motivoitunut. Aivan huippua on, jos se on oma työ, johon motivaatio on kohdillaan. Elämäähän tämä on joka hetki. Onnellista ei ole elää elämäänsä siten, että odottaa aina iltaa, viikonloppua, lomaa, eläkettä... Omat arvot kannattaa ymmärtää ja ottaa huomioon, mutta sen lisäksi on vielä hienosäätömahdollisuuksia. 

Lueskelin kesälomalla pari kirjaa, joissa esitettiin vinkkejä siihen, mitä voi säätää, jos työmotivaatiossa ei ole askelmerkit ihan kohdillaan. Niissä puhuttiin ulkoisesta ja sisäisestä motivaatiosta. Ulkoinen motivaatio tarkoittaa, että joku toinen antaa määräykset, mitä pitää tehdä tai miten. Ulkoinen motivaatio voi tarkoittaa myös, että teemme jotain siksi, että se näyttää muiden suuntaan hyvältä tai että saamme toiminnastamme palkinnon tai rangaistuksen. Tutkimuksien mukaan ulkoinen motivaatio voi jopa tappaa koko alkuperäisen innostuksen tekemiseen. Sisäinen motivaatio tarkoittaa omaa halua ja intoa tehdä. Se voi olla omaa tahtoa tehdä tehtävä, panostaa ihmissuhteisiin, toisten auttamiseen tai henkilökohtaiseen kasvuun. Tutkimuksissa on saatu selville, että sisäiset päämäärät vahvistavat hyvinvointia, ulkoiset päämäärät eivät vahvista. Suurin osa toiminnasta on sekoitus sisäistä ja ulkoista motivaatiota. 

Menestys työssä tulee kuulemma tutkimusten mukaan suurimmalla todennäköisyydellä, jos etenee eniten sisäisen motivaationsa mukaisesti. 
No niin... Kun siinä loman jälkeisessä, ensimmäisessä työpalaverissa hartiat alkavat jo painaa niistä epämieluisista työtehtävistä, niistä jotka tehdään vain koska ne pitää tehdä, kannattaa siis miettiä hetki, miten voisi itse aktiivisesti liu'uttaa asteikkoa eli lisätä sisäistä motivaatiotaan asiaan sillä hetkellä.




Ihminen kun alkaa kuulemma itselleen liian suuren ulkoisen motivaation määrästä jopa hyvinkin näyttävästi ja hölmöstikin kapinoida. 

Omalla työmaallani työmäärä on äkillisesti kasvanut yli äyräittensä. Moni ala on kokenut saman, mutta puhun nyt opettajien näkökulmasta. Opettajat ovat jaksamisensa äärirajoilla. Ulkoa eri suunnista tuleva käskytys ja vaatimukset ovat lisääntyneet rajusti. Riittämättömyyden tunne vaivaa vakavasti suurinta osaa tämän tunnollisen ammattikunnan edustajia. Osa on jo kyynistynyt. Kaiken päälle työpaikkakunnallani tulivat vielä lomautuksetkin viime lukuvuonna. Se on kaikkein tehokkain keino viestiä, että ihmisen työpanoksella ei ole merkitystä. Moni opettaja on puhunut, ettei ole vielä nyt seuraavan lukuvuoden alussakaan päässyt siitä tunteesta, jonka lomautukset aiheuttivat. Se syö juuri sitä tärkeää sisäistä motivaatiota. Myös tottakai muilla kuin opetusalalla. Sitä ei työnantaja lomautuksia suunnitellessaan varmasti ottanut tarpeeksi huomioon. On valitettavaa, että näinä muutenkin vaativina aikoina ammattilaisten sisäisen motivaation tasapainoa mentiin sorkkimaan. Sairauslomien määrä kasvoi. Monen ihmisen asenne työtään kohtaan muuttui. Muutama vaihtoi alaa tai työnantajaa. Rahaa saatiin säästettyä jopa enemmän kuin mitä piti, mutta millä hinnalla?


Elämän mielekkyys, motivaatio, merkitys ja onnellisuus lisääntyvät lukemieni kirjojen mukaan, kun saa itse päättää tekemisistään riittävästi omien kiinnostusten kohteiden ja arvojensa mukaisesti. Myös tuntemus siitä, että osaa tehdä työn ja saa sen tehtyä menestyksekkäästi ovat tärkeitä työmotivaatiolle. Näin siis sopivan tasoinen koulutus ja palautteen saaminen ovat tärkeitä työmotivaatiolle. Työpaikalla pitäisi olla myös ihmisiä, joista välittää ja jotka välittävät, ja joille saa rauhassa olla oma itsensä. Motivaatiota lisää myös kuulemma se, että kokee pystyvänsä vaikuttamaan myönteisesti ympäröivien ihmisten elämään.

Aloitin lukuvuoden siten, että yritän tietoisesti lisätä sisäistä motivaatiotani kaikkien lisääntyneiden ulkoisten vaatimusten vastapainoksi. Voin kertoa, että vaikeaa on. Puolessa vuodessa työtehtävät ovat laajentuneet älyttömiksi. Ymmärrän opettajan järkeväksi tehtäväksi digiloikkailla oppilaiden kanssa, ymmärrän myös uuden opetussuunnitelman sisältävän muutaman hyvän ajatuksen. Nämä kuuluvat työhöni. Mutta tuntuu, että kaikki muut ammattiryhmät ovat oppineet rajaamaan tehtäväkenttänsä resurssien vähetessä sillä seurauksella, että opettajat nyt sitten suorittavat ylijääneet hommat. Nykyään opettajan työhön kuuluvista uuden oppimisesta, opetuksesta, kasvatuksesta ja yhteistyöstä kotien kanssa kuluu aikaa päättömästi mm. kopiokonehuoltoon soittamiseen, oven korjaamiseen, putkimiehelle soittamiseen, luokan tietokonepöydän pölyjen pyyhkimiseen, käsipapereiden metsästämiseen luokkahuoneeseen ja käsisaippuan etsimiseen. Pitäisi itse aiempien opetehtävien lisäksi kehittyä uusien opehaasteiden edessä sekä suunnitella opetusta digiloikkaan ja uuteen opetussuunnitelmaan sopivaksi, mutta aikaa tuntuu menevän liian paljon kaikkeen muuhun. Ottaako kukaan huomioon, että opettajan työ vaatii luovuutta, joka toimiakseen tarvitsee edes hetken kierrosten vähentämistä? Mihin sain koulutukseni? Näinkö minulle maksettava palkka käytetään tehokkaasti hyödyksi?

Onko tässä palattava oppilaiden kanssa vanhaan järjestäjäjärjestelmään, jotta kaikki hommat ehditään tehdä? 

Ilmeisesti verorahat menevät tärkeämpiin asioihin, joten älä huoltaja hyvä ihmettele, jos jonain päivänä lapsesi kertoo opetelleensa oven korjaamista tai putkitöitä välkällä open apuna. Älä myöskään tuomitse, jos opettajat eivät ole jatkuvasti välitunnillaan klikkailemassa lapsille niitä positiivisia merkintöjä sanallisine selityksineen. Emme ole "juoruilemassa pullakahveilla opehuoneessa". Et voi kuvitellakaan, miten monipuolisesti me välitunneilla nykyään hääräämme ennen kuin taas keskitymme lapsesi opetukseen oppitunnilla. Yritämme parhaamme mukaan keskittyä siis. Tällaisia ulkoisia haasteita vastaan minäkin yritän rakentaa sisäistä motivaatiotani suuremmaksi. Ei ole helppoa. Yritän tietoisesti ja todella aktiivisesti keskittyä kaiken keskellä olennaiseen ja nauttia pienistä hyvistä hetkistä työssäni. Yritän napata jokaisen pienenkin positiivisen palautteen vahvistamaan sisäistä motivaatiotani.

Kun saisikin vain opettaa! Häärätä siinä pienessä luokkahuoneeseen syntyvässä oppimisfiiliskuplassa ilman liian suuria, epärealistisia taivaanrannanmaalauksia. 

Eilen laitoimme seiskojen kanssa mehikasvien siemeniä kasvamaan. Suurin osa oppilaista ei ole ollut aiemmin mitenkään tekemisissä kasvien kasvatuksen kanssa. Kerroin oppilaille, että mielestäni kesäloma saisi olla talvella, koska meillähän puuhaa riittäisi kesällä, kun kasvattaisimme ties mitä kaunista tai syötävää ja tutkisimme ulkona luonnon kesävilkkautta. Erään luokan innostus kasvatustouhuumme oli niin suurta, että kaikki luokan kymmenen kylvettävää siementä täytyi sitten lopulta myös nimetä yhdessä. Nyt meillä on nimitikulla varustettuina Pena, Bruno, Pablo ja ties ketä odottamassa toivottavaa kasvua luokan ikkunalaudalla. Taas nuoret yllättivät! Ope oli etukäteen innostunut oppitunnista, mutta nuoret näyttivät, että touhu voi olla vielä hauskempaa kuin mitä ope kuvitteli. Oppilaat siis ehdottomasti parantavat sisäistä motivaatiotani, vaikka työtäni ohjaavat aikuiset yrittävät parhaansa mukaan sitä pilata liian nopeilla muutoksilla sekä vääränlaisilla ja liioittelevilla työtehtävillä ymmärtämättä, miten pahaa jälkeä yhteenlaskettuna tekevät. Työntekijä tekee työnsä kunnolla vain, jos hänellä on sisäinen motivaatio kohdillaan eikä ulkoinen pakote pilaa sitä. Yrittäkää nyt päättäjät ja johtoporras hyvänen aika ymmärtää se. Lukekaa vaikka pari kirjaa, joissa kerrotaan motivaatiotutkimuksien tuloksista... Liian moni ammattilainen, myös opettaja miettii tällä hetkellä, että mitä muuta työtä voisi tehdä. Ne ovat valitettavan monesti niitä ns. hyviä ammattilaisia.



Tämän postauksen sisältö perustuu kahteen kirjaan:


filosofi Frank Martelan Välonöörit, Sisäisen motivaation käsikirja (Gummerus 2015) ja kirjailija Gretchen Rubinin Tee siitä tapa (Nemo 2015).

Kommentit