#6 Ostaminen - kalliilla.

Helitelmiä mainonnasta

Jos yhtään katselee ympärilleen, niin niinhän ne mainokset väittävät, että onnellisemmaksi tulee ostamalla, kuluttamalla. Olen alkanut kiinnittää huomiota mainonnan jokseenkin mauttomiin ylilyönteihin. Oletteko viime aikoina oikeasti lukeneet niitä mainosten pienempiä pränttejä? Pari esimerkkiä. Lumenen mainoslause syväluotaa, että "totuus on raikkainta". Joko Lumenella on niin julmetun pätevää porukkaa, että ovat saaneet labrassa eristettyä Raikkaan Totuuden tai sitten Lumenen tuotteet ovat yhtä tyhjän kanssa, ne eivät missään tapauksessa tee mitään muutosta totuudelliseen lärviisi? Siemens mainostaa liesituuletinta ja keittotasoa "kun unelmasta on tullut totta, alkaa mielenkiintoinen osa, kun huomaat, että flexInduction helpottaa ruoanvalmistusta". Onneksi ei mielenkiintoisesti hankaloita, kalliit vempeleet kuitenkin. Ja jatkaa vielä, että "juuri silloin tulevaisuus tulee kotiisi". Ilman Siemensiä ei kai sitten tulisi? Lupaukset ovat valtavia. Kuitenkin aika usein joutuu toteamaan uutta mullistavaa tuotetta kokeiltuaan, että paskan möivät, kuten kuuluu hyvän ystäväni käyttämä, tiukan ostopettymyksen hyvin tiivistävä lausahdus. Osittainhan ostopettymys johtuu liian kovista lupauksista. Miksi siihen asti on menty?

Miksi ei voi kertoa myytävästä tuotteesta jotenkin konkreettisemmin ja realistisemmin? Esimerkiksi omakotitalot ovat myynti-ilmoituksissa aina toinen toistaan upeampia. Siihen on tultu, että osaan ilmoituksista on jo pitänyt lisätä sana unique. Ei siis mikään maatiaissana erikoinen tai uniikki, vaan oikein vieraalla kielellä, koska siinä on hieno q. Pakko on ollut lisätä, koska kaikkihan ne myynti-ilmoituksissa olevat talot ovat upeilla paikoilla, tyylikkäästi remontoituja, remontoijan unelmia, pieteetillä kunnostettuja, hyvinhoidetuilla tonteilla ja kauniilla paikoilla, vaikka olisivat kuinka hiirenpipanapitoisia ryjiä, joiden eteisissä lukee nätissä kyltissä aivan syystä että home. Miksi ei riitä sanoa rehellisemmin, että "maisemat eivät ole kummoiset, se täytyy itse luoda tälle isolle tontille" tai "myynnissä 1990-luvun tutun turvallinen tusinatalo alueella, jossa on tiiviisti rakennettuna paljon 1990-luvun tutun turvallisia tusinataloja". Olisiko aika palata takaisin lupausten perustasolle, ettei mene pelleilyksi?

Kalliilla ostaminen

Kultahuivi. Tulisiko sinulle tarpeeseen? Näyteikkuna Firenzen Ponte Vecchiolla.

Mielikuvan syntyminen on tottakai kuitenkin monimutkaisempi asia kuin yksi mainos. Joistain tuotteista tulee ikonisia niiden kuuluisien käyttäjien, suunnittelijoiden tai muunlaisen näkyvyyden ansiosta. Joissakin tapauksessa toki laadullakin on jotain tekemistä asian kanssa.

Kaikki eivät kuuluisia tuotteita tietenkään kaipaa, mutta oman kokemukseni mukaan on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka ensi töikseen, ilmekään värähtämättä kääntävät lahjaksi saamansa astian ja vilkaisevat sen pohjassa olevaa nimeä ennen kuin lausahtavat kommenttinsa lahjan antajalle. Kipon arvo ei ole heille siis ulkonäössä tai käytettävyydessä, vaan pohjassa lukevassa tekstissä. Joku haluaa hankkia kalliin merkkilaukun, ehkä lainaten rahat pankista ja ehkä uskaltamatta käyttää laukkua kovinkaan paljon, ettei se vaan mene pilalle. Toinen käyttää hankkimaansa luksustuotetta säälimättä joka päivä, siksihän se on ostettu! Kolmannelle riittää sen kalliin tuotteen halpa kopio tai itse tehty versio tuomaan halutun tyytyväisyyden, onnellisuudenkin tunteen. Ja sille neljännelle tyypille merkillä ei ole mitään väliä, kunhan löytyy mieluinen ja käyttöön sopiva tuote. Harvinaiset, luksusmerkkeihin täysin tottuneet viidennet asioivat maailmalla kaupoissa, joiden tuotteissa ei ole ollenkaan hintalappuja, koska niissä kaupoissa asioivien ihmisten ei tarvitse miettiä rahaa ollenkaan. Ja on vielä kuudennet ja seuraavatkin tavat. Meillä jokaisella on siis oma tapamme suhtautua näihin asioihin, mutta jokainen on takuulla tuntenut hyvää mieltä, jopa ainakin hetkellistä onnellisuutta siitä, että sai hankittua parhaan mahdollisen tuotteen juuri itselleen omien resurssiensa puitteissa. Oli sillä sitten "tärkeä" merkki tai ei.

Eräänä päivänä kävi niin, että poikkesin Italian Modenassa Ferrari-museossa. Upeassa rakennuksessa upeita autoja katsellessani lähdin pohtimaan, olisiko minun arkipäiväni parempi, jos saisin valita ja ostaa yhden siinä ilmavassa,valkoisessa hallissa olleen auton. Jos voisin sanoa, että laittakaas tuollainen jostain pakettiin ja lähettäkää Suomeen... Mikä siinä olikaan, että tyydyin vain mielikuvittelemaan hetken, että bruum bruum vöön vöön näin tää ajelisi hulppeasti töihin uudella punaisella, tai no mikä ettei vaikka keltaisellakin autol... ei... luomuksella. Tai piipahtaisin toisella puolella Suomea ihan vain ilokseni kivasti kulkevalla luksusmenopelilläni ajallakseni, ehkä ääneen ilosta nauraen koko reissun ajan. Olen varma, että kyllä tuntuisi hienolta! Mutta entä vuoden luomuksella ajeltuani? Ja häviäisivätko pienet elämän murheet kuin kärpäsen kakka Itämereen, jos ajelisinkin Ferrarilla enkä nykyisellä autollani?

Ehkä kaikki arkipäiväistyy. Ferrarikin voi tuntua tylsältä?


Ehkä eri puolilla maailmaa kauniilla vuoristoteillä kruisailee suuri määrä täydellisen tympääntyneitä Ferrari-autoilijoita, joita ei edes satukirjamainen merinäköala lohduta. Kenpä tietää. Voi raukkoja.



Kommentit