#3 Uusi harrastus 1 - saksofoni.

Tähän liittyy tarina. Solmiosta. Opettavainen.

Taustaa kuitenkin ennen sitä. Harrastin lapsena ja nuorena muutaman soittimen soittamista. Yhtä soitin erittäin mielelläni ja enemmän kuin tosissani, niitä toisia lähinnä koska oli siinä viitekehyksessä pakko. Mainittakoon, että nokkahuilusta aloitin, ja jokainenhan tietää, että sitä ei kyllä kukaan soita, jos ei ole todellakin pakko. Eräänä päivänä ehkä noin 15 -vuotiaana minulta kysyttiin, että haluaisinko lainata saksofonia. Vastaus oli oi niin selvä! Perusteluinani lainaamiseen olivat tietysti hyvin syvälliset tosiasiat eli se, että saksofonissa oli vielä hienommat läpät kuin omassa eri soittimessani ja se, että se kiilsi kauniisti. Kotona muistan noudattaneeni saamiani ohjeita suukappaleen kuntoonlaitossa ja sitten seuraavaksi alkaneeni luontevasti soittaa Careless Whisperiä. On jollain todennäköisyydellä tässä kohtaa kuitenkin mahdollista, että aika kultaa muistot.

Noh, saksofonin laina-aika päättyi. Ja niin päättyi vähän sen jälkeen useammiksi vuosiksi soittamisintonikin. Koskien kaikkia soittimia. Myös nokkahuilua, jos olet utelias asian suhteen. Asiaa erittäin todella liian pitkään pohdittuani lopulta muutama vuosi sitten innostuin huollattamaan vanhan pääainesoittimeni soitinhuollossa välittämättä lopulta siitä, mitä se maksoi. Soitin ei soinut enää pitkän käyttötauon jälkeen kunnolla ilman huoltoa. Ja niin aloin taas herätellä Ruususen uneen vaipunutta soittotaitoa kaikkine hienouksineen. Harmitellen tottakai kovasti sitä, että soittamisen motivaatio oli hävinnyt välillä niin moneksi vuodeksi. Soittaminenhan on niin rentouttavaa! Vuosien varrella olen aina välillä huokaillut perheelleni hyvinvarustelluissa soitinkaupoissa ympäri Suomen, että oi joi kun tuo saksofoni on niin kaunis soitin, ja oletteko jo kuulleet, miten helppoa minulle oli silloin nuorena soitella tuollaista, ja voi että kun joskus vielä tuollaisen saisin jne. Edelleen saksofonin kauneus hiveli silmää, eikä sen äänessäkään mitään valittamista ole.

Pari joulua sitten päätin toteuttaa puolisoni monivuotisen, mutta joka vuosi hyvin lyhytaikaisen haaveen itsenäisyyspäiväjuhlaan sopivan värisestä kravatista. Päätin yllättää puolison jouluna laadukkaalla tismalleen oikean sinisellä solmiolla. Kiertelin monessa kaupassa, kunnes yhdestä löysin useamman jokseenkin Suomen lipun sinisen. Koska halusin olla kiistattomasti luksuspuoliso tässä lahja-asiassa, kysyin parilta miesasiakkaalta mielipidettä, että mikä solmio oli paras ja sopivan värinen. Gallupin keskiarvot laskettuani tulos oli selvä ja mukisematta maksoin aika arvokkaan solmion kassalla. Luksuspuolisohan tekee niin. Piilottelin kaunista pakettia huolellisesti jouluaattoon asti. Ja voi sitä jännityksen hykerrystä jouluaattona. Siis minun, kun puoliso sai yllätyslahjan ja avasi sen. Mielissään hän oli, mutta ihan odotetunlaista riemuissaanhyppimistä ei siinä tilanteessa ollut kyllä lainkaan nähtävillä. Oloni oli kuitenkin luksuspuolison olo. Sain oikein kivoja lahjoja puolisolta, mutta kyllähän minä se sen joulun yllättäjä kerrankin olin sinisen solmion takia.

Kerrankin onnistuin.

Siirryimme jouluaatonviettopaikasta lopulta kotiin joulutyytyväisinä. Kotona olohuoneessa oli kuitenkin vielä yksi paketti. Se oli iso. Puoliso ja jälkeläinen seisoskelivat paketin vieressä. Se oli kuulemma minulle. Omituista. Olin jo niin tyytyväinen saamiini lahjoihin, että mitä ihmettä vielä... Aloin avata pakettia hämmentyneenä. Mitä niin isoa voisin vielä kaiken muun lisäksi saada? Uusi matkalaukku? Ruskea laukku paketista paljastuikin. Olin niin iloinen uudesta matkalaukusta! Jossa lukikin jotain kummallista. Se hetki, kun tajusin, että kyseessä onkin soittimen suojalaukku... Se oli ehkä sellainen, jossa olisi voinut pyörtyä onnesta. Itku tuli, mutta en heittänyt tajua kankaalle, vaan ne häiritsevät lahjapaperit huis pois. Ja suojalaukun avattuani sain nähdä kauniin kiiltävän saksofonin. MINUN saksofonini!


Tarinan opetus on, että pitkäaikaiset haaveet voivat toteutua rakkaiden ihmisten ansiosta. Ja että lahjojen annossa voi saada pahasti nenilleen, jos yrittämällä yrittää olla päivän voittaja :). Tosin epäilen, ettei puoliso pysty koskaan enää ostamaan minulle parempaa lahjaa (tämä tietty haasteena sanottakoon ;) ).



Ja miten yksi asia voikaan johtaa toiseen! Poikkeilin tässä lähiaikoina lääkärissä. Kun siinä lopulta keräilin tavaroitani lähteissäni, lääkäri alkoi kirjoittaa paperille paikallisen puhallinorkesterin johtajan nimeä ja puhelinnumeroa sekä porukan harjoitusaikataulua. Hän kun oli itsekin soittajana huomannut potilastiedoistani, että kyseisen kertomani joulun jälkeen olin hoidattanut lääkärillä useampaan otteeseen olkapään rasitusvammaa, joka oli johtunut liian innokkaasta saksofonin soitosta :D. En nyt ihan lääkärin määräystä saanut liittyä puhallinorkesteriin, mutta suosituksen kyllä.

Tämän postaukseni vinkkinä on, että lähde sitä kohti, mikä innostaa. Aloittaminen, matkaan lähteminen on tärkeintä. 

Et vielä tiedä, mihin aloittaminen hyvin yllättävinkin kääntein voi johtaa :).

Lopuksi vielä, että saksofonissa on todellakin kaunis ääni, jos sitä osaa soittaa. Jos ei osaa, ääni on aina välillä vähän kuin tuuli ulisi ja suhisisi nurkissa. Lujaa. Kun siihen ääneen lisäät kuvitelman, että aina välillä suhinan sekaan kiljaisee pieni vihainen aasi, lujaa, pääset lähelle sitä äänimaailmaa, missä minä edelleen saksofonin kanssa välillä olen. Edelleen hymyilen onnesta, jos saan soitettua kymmenen tahtia ilman pientä vihaista aasia.

Kommentit